Jos vakiotuotteemme vastaa pääosin toiveitasi, pienellä muokkauksella siitä saadaan juuri sopiva. Vakiotuotteen värin tai materiaalin vaihtamisesta tai muokkauskoneen osan muuttamisesta aiheutuvat kustannukset jakautuvat tilattujen tuotteiden kesken, joten tuotantomäärä vaikuttaa ratkaisevasti hintaan.
Värin muuttaminen. Valitse haluamasi väri. RAL, NCS tai värimalli.
Muodon muuttaminen. Muokkaustyökalu koostuu yleensä useista pienistä osista. Vaikkapa yhtä osaa muuttamalla tuotteesta saadaan poikkeavan muotoinen kustannustehokkaasti. Esimerkiksi ruuvien pituutta voidaan yleensä muuttaa.
Materiaalin muuttaminen. Jos haetaan erityisominaisuuksia kuten pehmeyttä, läpinäkyvyyttä tai puupinnan tai marmorin tuntua, se voidaan saada aikaan vaihtamalla materiaalia. Myös ruuvimateriaali voidaan yleensä vaihtaa toiseksi metalliksi.
Kuviot ja logot. Tuotamme korkealaatuisia ja yksityiskohtaisia painokuvioita. Niillä saadaan aikaan vaikkapa kullattu, pähkinäpuinen tai koivuinen pinta. Pystymme myös painamaan haluamasi logon lähes kaikkiin tuotteisiimme.
Valmiiksi koottuna. Jos haluat, kokoamme tuotteet osittain tai kokonaan ennen toimitusta.
Erityispakkaukset. Pakkaamme tuotteesi toiveittesi mukaan haluamiisi eriin esimerkiksi pahvilaatikoihin tai muovilavoille.